Merkintäjärjestelmien asiantuntija

EnviOn on merkintäjärjestelmien asiantuntija

EnviOn Oy on vuonna 2003 perustettu suomalainen perheyritys, joka on erikoistunut teollisuuden tuotemerkintään.

Valmistamme myös merkintävärejä puunkorjuuseen sekä spraymerkintävärejä.

Kotipaikkamme on Kouvolassa, mutta toimimme koko Suomen alueella. Myynti- ja asennusverkostomme toimipaikat ovat Vantaa, Tampere, Kouvola, Jyväskylä ja Oulu.
Lisäksi sisaryhtiö EnviOn Sweden AB toimii Borlängessä.
Merkintäjärjestelmien ammattilaisia EnviOn-konsernissa on yhteensä 17.

Aloitimme järjestelmällisen merkintävärien kehitystyön jo vuonna 1995. Tavoitteeksi laitoimme spray-merkintävärin, joka täyttää EU-direktiivivaatimukset palavien ponneaineiden käytössä kuivissa ja pölyävissä puuteollisuuden tuotantotiloissa. Kehitystyömme tuloksena syntyi patentoidut ainutlaatuiset merkintävärit ja huoltokemikaalit. Myöhemmin olemme laajentaneet toimintaamme printterien ja kemikaalien maahantuontiin.

Merkintäjärjestelmät ovat useimmiten kiinni tuotteiden valmistus- ja pakkauslinjoissa,
joten laitteiden luotettava toiminta on niille perusedellytys. Haluamme kuitenkin, että asiakkaamme hyötyvät tuotteistamme ja palvelustamme ja saavat EnviOnilta paljon enemmän kuin vain luotettavat merkintälaitteet ja printterit.  Kunnianhimonamme on toteuttaa teollisuusasiakkaillemme ratkaisuja, jotka tuottavat kiistattomia hyötyjä:
lisää myyntiä, tehokkaampaa tuotantoa ja laadukkaampia tuotteita.

Perusarvomme

✅ Luotettavuus: EnviOnilla on satoja tyytyväisiä teollisuusasiakkaita. Asiakkaat luottavat yrityksemme osaamiseen ja haluun auttaa vaikeissakin tilanteissa sekä edistyksellisiin merkintälaitteistoihin, jotka on tarkoitettu vaativaan teollisuuskäyttöön. Teemme projektit aina loppuun saakka ja pidämme aikatauluista kiinni.

 ✅ Asiakaskeskeisyys: Teemme kaikkemme, että asiakas tulee hyötymään palvelustamme ja tuotteistamme. Etsimme parhaat ratkaisut, asennamme laitteiston vaikka yöllä, jos muulloin ei tuotantoa voi pysäyttää ja tulemme paikalle asiakkaamme vaatimusten mukaisesti, kun huoltoja tarvitaan.

✅ Sitoutuminen: Merkintälaitteet ovat tärkeä osa asiakkaiden tuotantolaitteistoa ja niiden käyttöikä on usein yli 10 vuotta. Tuemme asiakkaitamme laitteiden koko elinkaaren ajan. Seuraamme alan kehitystä ja tarjoamme asiakkaitamme hyödyttäviä ratkaisuja aina kun niitä ilmaantuu. Työntekijämme ovat parhaita ammattilaisia, jotka ovat sitoutuneet työhön ja yritykseen niin, että asiakkaammekin tietävät saavansa aina parhaan mahdollisen palvelun.

Yrityksen yksi tärkeä arvo on ympäristöystävällisyys, joka syntyy oikein valituilla pakkauksilla, välttämällä vaarallisia ongelmajätteitä ja vähentämällä kemikaalien määrää valitsemalla kuhunkin tarpeeseen oikeat aineet.

Laatu

Laatujärjestelmällämme on ISO 9001:2015 sertifiointi. Sertifikaatti kattaa sprayvärien ja puunkorjuussa käytettävien merkintävärien valmistuksen ja myynnin sekä lisäksi tuotemerkintä- ja automaatiojärjestelmien myynnin, maahantuonnin, asennuksen ja ylläpidon. Laatu on siis taattua molemmilla toimialoilla. Seuraamme, valvomme ja kehitämme toimintaamme laatujärjestelmän mukaisesti.

Jätä kommentti